sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Amerikkalaiset pannukakut

Amerikkalaiset pannukakut poikkeavat hieman tavallisista letuista. Näistä tulee paksuja ja kuohkeita, ja makukin on hieman eri. Nämä ovat herkullisia, ja taikinaan voi lisätä esim. suklaahippuja tai marjoja. Amerikassa nämä syödään perinteisesti vaahterasiirapin kera, mutta kaveriksi voisi laittaa vaikka hilloa tai marjoja. Suosittelen kokeilemaan ;)



Ainekset:

1 kananmuna
2 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 rkl voisulaa

Tällä määrällä tulee noin 18 kpl pieniä pannukakkuja.


Riko kananmuna suurehkoon leivontakulhoon. Lisää maito, ja vispilöi sekaisin.


Lisää kuivat aineet taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää viimeiseksi voisula, ja jätä taikina hetkeksi seisomaan.


Tarvitset pannukakkujen tekoa varten paistinpannun, jossa on useampi pieni kolo lettuja varten.


Valmis taikina on aika paksua, paksumpaa kuin tavallinen lettutaikina.


Laita pannu hellalle kuumenemaan, ja lisää sitten hieman voita jokaiseen koloon.


Lisää taikinaa sen verran, että kolot peittyvät. Käännä pannukakut heti kun se on mahdollista, silloin ne pysyvät ihanan kuohkeina.



Nämä kannattaa syödä heti tuoreena, ovat tosi hyviä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti