lauantai 24. lokakuuta 2015

Mokkapalat


Pohja:
3 kananmunaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
1,5 rkl tummaa kaakaota
1,5 dl maitoa
1 dl voita/margariinia

Kuorrutus:
200 g tomusokeria
1 rkl tummaa kaakaota
2 tl vanilliinisokeria
4 rkl sulatettua voita/margariinia
5 rkl kuumaa kahvia


Vaahdota munat ja sokeri vispilällä kevyeksi vaahdoksi, ja jätä hetkeksi sivuun.



Sekoita eri kulhossa vehnäjauho, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja kaakao keskenään.


Siivilöi jauhoseos munasokerivaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi.


Kaada maito taikinaan, ja sekoita tasaiseksi.


Lisää viimeiseksi sulavoi/margariini, ja sekoita tasaiseksi.


Laita tarpeeksi suuri leivinpaperin pala syvälle uunipellille, ja kaada taikina pellille. Levitä tasaisesti joka puolelle peltiä. Paista pohjaa 225 asteessa noin 10 minuuttia.



Voit alkaa valmistaa kuorrutusta sillä välin kun pohja on vielä uunissa. Punnitse 200 grammaa tomusokeria kulhoon.


Lisää tomusokerin sekaan vanilliinisokeri ja kaakao. Sekoita.


Lisää joukkoon sulavoi/margariini.


Lisää vielä kuuma kahvi ja sekoita hyvin.


Kaada kuorrute hieman jäähtyneen pohjan päälle.


Päälle voi ripotella koristeeksi esim. erilaisia nonparelleja oman maun mukaan :) Kun kuorrute on jähmettynyt, leikkaa pieniksi annospaloiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti