Siskollani oli tupaantuliaiset viime kuussa, ja minä sain tehdä juhliin täytekakun. Kauheasti ei tullut toiveita kakun suhteen, joten sain taas aika vapaat kädet. Näin heti mielessäni turkoosia ja koukeroisia kirjaimia, ja tällainen siitä tuli :)
Tein kakun 20 senttiseen kakkuvuokaan. Suihkutin vuokaan ensin vuokasprayta, ja leikkasin sitten pohjan kokoisen palan leivinpaperista, jonka asettelin vuoan pohjalle. Näin kakun saa helposti pois vuoasta paiston jälkeen.
Pohja on viiden munan sokerikakkupohja, jonka tein taas kahden lasin tekniikalla. Eli sokeria, ja jauhoja tulee yhtä paljon kuin munia.
Kakku on gluteeniton. Käytin Semperin fin mix-jauhoja ja perunajauhoja suhteessa n. 2/3 osaa glut. jauhoja ja n. 1/3 osaa perunajauhoja. Lisäksi pari teelusikallista leivinjauhetta päälle.
Leivontavälineetkin voi olla hauskoja ;) Miss etoilen nuolija, aikas ihana :)
Jauhot siivilöidään munasokerivaahtoon, ja käännellään varovasti nuolijalla sekaisin.
Paisto uunissa 175 asteessa noin 40 minuuttia.
Hups, meinasi tulla yli.
Etsin netistä kivalla fontilla home sweet home-tekstin, ja tulostin sen. Laitoin mallin tarjottimelle, päälle leivinpaperin ja teippasin ne tarjottimeen kiinni. Tein pikeeriä, jonka värjäsin keltaiseksi pastavärillä. Laitoin pikeerin pursotinpussiin, ja jäljensin mallin kuvion leivinpaperille. Annoin kuvion jähmettyä kokonaan, niin se oli helppo siirtää kakun päälle.
Täytin kakun samaan kakkuvuokaan, missä paistoin pohjankin. Annoin kakun hyytyä seuraavaan päivään, ja juhlapäivänä kumosin kakun tarjoilualustalle. Päällystin koko kakun voikreemillä.
Värjäsin valkoista Satin ice-kuorrutetta pastaväreillä hennon turkoosiksi.
Kaulitsin massan suureksi levyksi ja nostin varovasti kakun päälle.
Tasoitin massan kakun ympärille, ja leikkasin ylimääräiset massat pois.
Jätin noin sentin verran ylimääräistä massaa kakun ympärille, jotta sain tehtyä siihen "pitsireunan".
Käytin reunaan simpukka-työkalua.
Lähdin painelemaan työkalua kakun ympäri, seuraava aina edellisen painalluksen viereen.
Kakulle tulee näin kivat helmat :)
Nostin varovasti aiemmin tekemäni pikeeri-koristeen kakun päälle. Sommittelin ensin sopivaa kohtaa tekstille, ja laitoin sitten muutamaan kohtaan elintarvikeliimaa, jotta teksti pysyisi paikallaan.
Kakku oli jo aika ihana näin, mutta tein vielä lisäksi viirikoristeen, joka lisättiin kakkuun juhlapaikalla.
Tässä vielä valmis kakku juhlapaikalla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti