keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Musta Angry birds-kakku

Arkistojen kätköistä: viime vuonna tuli tehtyä meidän pojan 6-vuotis syntymäpäiville Angry birds- kakku, poika valitsi itse aiheeksi tuon mustan linnun. Mitään tekovaihe kuvia ei tullut otettua, tässä siis vain tämä valmis versio. En muista enää mitä kakun välissä oli. Kuorrute on sokerimassaa, ja osat liimattu kiinni elintarvikeliimalla.




maanantai 28. syyskuuta 2015

Vaaleanpunainen pitsikakku

Siskoni syntymäpäiviä juhlittiin pari viikkoa sitten, ja halusin yllättää siskoni täytekakulla. Halusin kakusta hyvin hempeän ja romanttisen, joten valitsin väriksi vaaleanpunaisen, ja koristeeksi tein sokeripitsiä ja ruusun. Ja oikein nätti kakku tulikin :)


Tein kakkua varten gluteenittoman neljän munan kakkupohjan. Ota kaksi suurehkoa, saman kokoista lasia, riko neljä munaa toiseen lasiin, ja kaada toiseen lasiin saman verran sokeria. Kaada sokeri vatkauskulhoon, ja mittaa sitten samaan lasiin taas yhtä paljon munien kanssa gluteenitonta jauhoa ja perunajauhoja (suhde noin 2/3 osaa glut. jauhoja ja 1/3 osaa perunajauhoja. Lisää vielä päälle 1 tl leivinjauhetta ja sekoita ne lasissa sekaisin.


Halusin tehdä kakusta pinkin myös sisältä päin, joten värjäsin kakkutaikinan Wiltonin pinkillä pastavärillä.


Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kun vaahto on melkein valmista, lisää pastaväri ja vaahdota taikina loppuun. Siivilöi jauhoseosta taikinan joukkoon, ja kääntele samalla taikina varovasti kaapimella tasaiseksi. Älä vatkaa.



Leikkaa leivinpaperista kakkuvuoan pohjan kokoinen pala, voitele vuoka ja aseta leivinpaperi kakkuvuoan pohjalle. Kaada taikina vuokaan, ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kokeile esim. grillitikulla onko kakkupohja varmasti kypsä.


Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan, ja valmista täytteet.


Kokoan täytekakut yleensä aina suoraan vuokaan, ja vuoraan vuoan tuorekelmulla, jotta saan kakun pois vuoasta ehjänä.


Suklaatäyte:
2,5 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
120 g fazerin maitosuklaata

Sulata suklaa mikrossa. Jäähdytä. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto sekä sulatettu suklaa, vatkaa hyvin sekaisin.


Vadelmatäyte:
2,5 dl vispikermaa
100 g vaniljarahkaa
200 g vadelmia
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka ja jäiset kotimaiset vadelmat. Jos käytät ulkomaisia vadelmia, ne tulee keittää ennen käyttöä. Lisää viimeiseksi vaniljakreemijauhe. Vatkaa tasaiseksi.


Täytä kakku kelmutettuun vuokaan, ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.


Kuorrutteena käytin vaaleanpunaista sokerimassaa.


Kaulitse sokerimassa tomusokeria apuna käyttäen suureksi levyksi. Mittaa että massa riittää varmasti koko kakun ympärille.


Nosta kaulittu massa varovasti kakun päälle, ja tasoita sileäksi. Leikkaa ja kääri ylimääräinen massa ilmatiiviisti esim.  tuorekelmun sisään, siitä voi tehdä myöhemmin koristeita.


Tähän kakkuun halusin pitsiä kulkemaan kakun ympäri. Katso edellisestä postauksesta sokeripitsin teko-ohjeet :)


Liimaa pitsi kakun pintaan kiinni esim. elintarvikeliimalla. 



Kakun alareunaa varten pyörittelin sokerimassasta palloja, joiden halkaisija on noin 1,5 senttiä. Liimasin pallerot kakkuun elintarvikeliimalla.



Tein kakun päälle vielä yhden sokerimassaruusun, ja sen vierelle pääsi vielä kultainen kruunu. Varsinainen prinsessakakku :)


Lähikuvaa ruususta.



Ja kakku paketissa valmiina siskon syntymäpäiväjuhlia varten :)



lauantai 26. syyskuuta 2015

Sokeripitsi

Minulla oli ollut jo hyvin pitkään odottamassa tarvikkeet sokeripitsin tekoa varten, mutta en ollut saanut aikaiseksi kokeilla tehdä sitä itse. Nyt kun vihdoin tein pitsiä, niin harmittaa etten ollut aloittanut jo aikaisemmin. Ei ollutkaan niin vaikeaa kuin olin ajatellut, ja lopputulos on aivan upea. Voin siis suositella muitakin kokeilemaan. Aikaa vievää puuhaa tämä on, joten tätä ei kannata jättää kakun tarjoilupäivään, vaan kannattaa tehdä pitsit valmiiksi jo aikaisemmin. 


Pitsijauheita on myynnissä ainakin leivontaan erikoistuneissa verkkokaupoissa. Jauheita on erimerkkisiä, ja osassa jauheissa on mukana erillinen nestemäinen ainesosa. Minulla oli kokeilussa Squires kitchenin pitsijauhe, tässä ei ollut mukana tuota erillistä nestemäistä ainesosaa.


Tuon vihreän silikonisen pitsimaton mukana tuli hyvät englanninkieliset ohjeet. Tämä tehty siis niitä ohjeita noudattaen.


Tässä ohjeessa 100 grammaa jauhetta kohden tuli 80 grammaa lämmintä vettä. Tällä määrällä tuli aika iso satsi, eli jos tarvitset pitsiä vain yhteen kakkuun, puolikas annos riittää varmasti. Punnitse sekä jauhe että vesi hyvin tarkkaan, muutamankin gramman heitto saattaa vaikuttaa lopputulokseen.



Kaada jauhe ja lämmin vesi kulhoon, ja vatkaa seosta kaksi minuuttia. Tällä ohjeella massasta tuli aika paksua, kun monissa muissa ohjeissa valmis pitsimassa on hyvinkin vetelää. Lopputulos onnistui kuitenkin erittäin hyvin tällä paksummallakin seoksella :)


Levitin ensin massaa paksumman kerroksen, jotta sain sen riittämään varmasti joka puolelle. Homma on aika sotkuista, joten kannattaa laittaa alle vaikka leivinpaperia.


Sen jälkeen lähdetään pyyhkimään ylimääräiset massat pois. Itse käytin tuollaista leivontaraappaa, jonka suoralla sivulla homma hoitui helposti. Tarkoitus olisi saada mahdollisimman hyvin kaikki massa pois kuvion väleistä, jotta saadaan aikaan mahdollisimman siisti lopputulos.


Pitsin voi kuivattaa joko huoneenlämmössä tai uunissa. Kokeilin molempia, ja kumpikin onnistui hyvin. Uunissa kuivattamalla pitsiä saa tehtyä nopeammin.

Uunissa kuivattaminen: laita uuni lämpenemään 80 asteeseen. Laita pitsimatto leivinpaperilla päällystetyn uunipellin päälle, ja kuivata uunissa noin 12 minuuttia. Tämä aika on viitteellinen, ja riippuu ihan uunista mikä aika riittää. 12 minuuttia ei omalla kohdalla ihan riittänyt, noin 15 minuuttia oli aika sopiva. Kokeile milloin massa ei enää tunnu tahmealta sormiin. Anna jäähtyä hetken aikaa ennen irroitusta.

Huoneenlämmössä kuivattaminen: jätä pitsimatto kuivumaan huoneenlämpöön noin kolmeksi tunniksi.


Kun pitsi on kuivunut, lähde irroittamaan sitä muotista hyvin varovasti. Aloita yhdestä kulmasta, ja etenee hitaasti eteenpäin. Pitsi on elastista, mutta repeää rikki jos sitä irrottaa liian nopeasti tai liian kovaa vetämällä. En huomannut juuri mitään eroa uunissa kuivuneella ja huoneenlämmössä kuivuneella pitsillä, molemmat irtosivat yhtä hyvin muotista.


Jos valmiin kuvion rakoihin jää pitsiainetta, niitä voi varovasti rapsutella auki vaikka coctail-tikulla.



Ainut ero huoneessa kuivuneella ja uunissa kuivuneella oli se, että uunissa kuivunut pitsi oli ehkä hieman elastisempaa, se siis venyi hieman muotista irrotettaessa. Eron huomaa tästä alla olevasta kuvasta, vasemmalla uunissa kuivunut ja oikealla huoneenlämmössä kuivunut. Samalla muotilla tehty, mutta pituudessa on monen sentin ero.


Pitsin voi tehdä valmiiksi etukäteen ennen kakun tekoa. Valmis pitsi kannattaa peittää ensin leivinpaperilla, ja sen jälkeen pyörittää hyvin kevyelle rullalle. Rulla säilytetään esim. ilmatiiviissä rasiassa. Valmis pitsi säilyy ilmatiiviissä rasiassa monta viikkoa.


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Marsukakku

Pikkusisko toivoi syntymäpäivilleen marsun muotoista kakkua. Otin muutaman mallikuvan siskon marsusta, ja lähdin toteuttamaan ideaa. Tällainen siitä sitten tuli:


Paistoin kakkua varten yhden gluteenittoman viiden munan levykakkupohjan. 


Täytteeksi kakkuun tuli sitruunahyydykkeestä tehty täyte, sekä vadelmatäyte. Leikkasin kakkupohjan neljään osaan, ja kokosin kakun kakkupahvin päälle. Sitruunatäytettä tuli kahteen väliin ja vadelmatäytettä yhteen väliin. Tässä vaiheessa en vielä muotoillut kakkua mitenkään, vaan tein siitä ihan neliskanttisen. Käärin kakun tuorekelmuun, ja laitoin jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.


Seuraavana päivänä kun kakku oli hyytynyt, lähdin muotoilemaan kakkua marsun muotoon. Leikatut palat kokosin marsun takapuolen ja pään päälle. Lopuksi kuorrutin kakun voikreemillä.


Kuorrutteena käytin sokerimassaa, vaaleanruskean massan olen värjännyt itse pastavärejä käyttäen. Massan pintaan vetelin viivoja rullatyökalulla ja veitsellä.


Silmät ja korvat ovat myös sokerimassaa.






Ja sitten marsu pakettiin, ja juhlimaan pikkusiskon syntymäpäiviä :)


Ullanunelman verkkokaupassa on muuten myynnissä tällaisia ihania kakkulaatikoita ;)


Tässä vielä kakun malli, siskoni Masa-marsu :)