torstai 31. maaliskuuta 2016

Espoo Blues-kakku

Tällainen Espoo Blues-aiheinen kakku tuli tehtyä yhdelle jääkiekkofanille :)


Paistoin kakkua varten viiden munan sokerikakkupohjan. Käytin pohjan tekemiseen kahden samankokoisen lasin tekniikkaa: eli riko isoon lasiin viisi munaa (tai niin monta kuin itse tarvitset), ja mittaa toiseen samankokoiseen lasiin yhtä paljon sokeria. Kaada sokeri vatkauskulhoon ja mittaa samaan lasiin noin 2/3 osaa vehnäjauhoja, 1/3 osaa perunajauhoja ja 1 tl leivinjauhetta, niin että jauhoseosta on taas saman verran kuin munia. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, ja lisää jauhoseos varovasti nuolijalla sekoitellen. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.




Täytin kakun taas paistovuokaan, niin kakusta tulee ihanan tasainen, eivätkä täytteet pääse karkaamaan. Tähän kakkuun tuli täytteiksi vadelmatäyte mansikka/vadelmahillolla, sekä hedelmäinen täyte toiseen kerrokseen. Täyttämisen jälkeen kelmut kakun ympärille ja jääkaappiin hyytymään.


Blues-logoa varten tulostin netistä logon kuvan, jota käytin sabluunana. Tein logon neljästä osasta, niin sain mittasuhteet pysymään tarkempina. En halunnut kuvasta myöskään liian paksua, jotta kakkua pystyisi vielä leikkaamaankin kaiken sokerimassan läpi.






Päällinen on satin ice kuorrutetta. Kaulitsin massan ensin suureksi levyksi, jonka nostin kakun päälle (kuorrutin kakun ensin kauttaaltaan voikreemillä). Tasoitin pinnan käsin, ja leikkasin ylimääräiset veitsellä pois.



Liimasin logon kakun päälle elintarvikeliimalla.



Kakun reunoille kaulitsin vielä sinisestä sokerimassasta reunuksen, jonka yläreunaan painoin kuvioinnin reunamuotilla. Liimasin tämänkin kiinni elintarvikeliimalla.



Ja vielä loppusilaukseksi pieni keltainen sokerimassanauha kakun alareunaan, niin kakku olikin valmis.




tiistai 29. maaliskuuta 2016

Keväinen kukkakakku

Kukkakakkua taas tuloillaan. Tilaajan toiveissa oli jotakin keväistä, ja kukkakakkuun päädyttiin. Sain aika vapaat kädet kakun toteuttamiseen, ja tällainen siitä nyt tuli. Ja aika ihana tulikin :) Ihanaa pikkunäpertelyä tuo kukkien tekeminen :)


Paistoin viiden munan sokerikakkupohjan, jonka leikkasin kolmeen osaan.



Täytin kakun tuorekelmulla vuorattuun kakkuvuokaan. Täytteiksi tuli vadelmainen täyte ja mansikka/vadelma-hilloa, sekä sitruunainen täyte. Kostutus vaniljasokerilla maustetulla maidolla.



Hupsista, ei meinaa kakku enää mahtua vuokaan :D Taisi tulla hieman liikaa täytettä (ei sitä voi olla liikaa..) ;) Sitten kakku kelmuihin ja jääkaappiin hyytymään.



Kuorrutin hyytyneen kakun kokonaan voikreemillä, niin pysyy kakun kosteus paremmin sisällä, eikä sokerimassa näin ollen pääse sulamaan.


Sitten kaulitsin valkoista sokerimassaa suureksi levyksi, ja nostin sen kakun päälle. Tasoitin massan kakun ympärille käsin, ja leikkasin reunoilta ylimääräiset pois. 



Sitten pääsikin ihanimpaan osioon, eli koristeluun :) Olin tehnyt valmiiksi paljon pieniä sokerimassakukkia kakkua varten, joiden teko-ohjeet löytyy muuten edellisestä postauksesta. Liimasin kukat kakkuun kiinni kaupan valmiilla sokerikuorrutteella.




Alareunasta tuntui puuttuvan vielä jotakin, joten pyöräytin keltaisesta ja valkoisesta sokerimassasta tuollaisen nyörin vielä siihen. Nyt se on hyvä :)






sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Sokerimassakukkia


Sokerimassakukkien tekemiseen tarvitaan muutamia välineitä: kaulin (tuollainen pieni on tosi näppärä), muotoilualustoja, erilaisia työkaluja (pallopäinen on ainakin tarpeellinen), pinsetit ja siveltimiä. Lisäksi tietenkin jotakin massaa (sokerimassaa, marsipaania, kukkamassaa jne.), tomusokeria sekä elintarvikeliimaa, nonparelleja/sokerihelmiä ja erilaisia kimalle/tomuvärejä kukkien viimeistelyyn.


Ja sitten tarvitaan tietenkin kukkamuotti. Muotteja löytyy todella paljon erilaisia silikonisista painettaviin. Tässä muutama esimerkki mitä minulta löytyy. Mielestäni helpoin tapa tehdä pieniä kukkia on käyttää noita valkoisia painettavia muotteja. Niillä saa tehtyä simppeleitä ja nättejä kukkia pienellä vaivalla. Noilla pinkeillä kaksiosaisilla muoteilla saa tehtyä aidomman näköisiä kukkia.


Aloita kaulimalla pieni määrä sokerimassaa tomusokeroidun alustan päällä. Käytä tomusokeria, muuten et saa kukkia irti alustasta. Älä myöskään työstä liian suurta palaa sokerimassaa kerralla, sillä se kuivuu melko nopeaan käyttökelvottomaksi.



Näissä kaksiosaisissa muoteissa on tuollainen silikoninen pinkki osa, sekä pieni metallinen piparimuotin näköinen osa. Kaulitusta massasta painetaan ensin metallisella muotilla kukkia, jotka sitten "litistetään" pinkin muotin väliin. Näin kukan kuvio tulee sekä ylä- että alapuolelle, ja kukasta tulee hyvin aidon näköinen.





Painettavilla muoteilla painetaan myös kaulitusta massasta kukkia. Muotin päässä on ejektori, jota painamalla kukan saa muotista irti. Jos asetat muotin muotoilualustan päälle, ja painat kukan irti vasta alustaa vasten, painaa muotti kukan keskelle kolon. Itse en tätä tehnyt, vaan käytin pallopäistä työkalua kukkien muotoiluun.



Kukkiin saa enemmän eloa, jos niitä muotoilee hieman kuperiksi sen sijaan, että jättäisi ne ihan suoriksi. Tähän tarvitaan pallopäistä työkalua ja muotoilualustaa.




Kukkien täytyy antaa kuivahtaa ainakin muutaman tunnin ennen kukkien viimeistelyä. Kokeile varovasti koska kukka kestää käsittelyä.


Liimasin elintarvikeliimalla pieniin kukkiin keskelle nonparelleja. Käytin pinsettejä apuna.


Suurempiin kukkiin töpöttelin siveltimellä kimalletomuväriä.