lauantai 11. heinäkuuta 2015

Sokerikakkupohja

Moni saattaa arastella kakkupohjan tekoa, ja sen tekemisestä saattaa olla huonoja kokemuksia. Kakkupohja ei ole kohonnut kunnolla, tai se on lätsähtänyt uunista otettaessa. Kunhan opettelee muutaman niksin, niin kakkupohjan tekeminen on todella helppoa. Minullakin oli alkuun hieman hapuilua nuo pohjien tekemiset, mutta kun löysin tämän ohjeen, niin pohjat onnistuvat aina. 

Tämä kahden juomalasin tekniikka on kinuskikissan sivuilta bongattu, enkä enää muulla ohjeella ole kakkupohjia tehnyt. Tässä ohjeessa ei tarvita mittoja eikä puntareita. Tämä pohja onnistuu sekä tavallisena pohjana, että gluteenittomana. Tämän pohjan minä tein gluteenittomista jauhoista.

Ainekset:

Munia
Sokeria
Vehnäjauhoja/gluteenittomia jauhoja
Perunajauhoja
Leivinjauhetta


Itselläni on käytössä tuollainen umpimallinen kakkuvuoka, ja se on ollut käytössä ihan älyttömän hyvä. Jos tekee paljon kakkuja, kannattaa satsata hyvään kakkuvuokaan. Minä en käytä korppujauhoja, vaan pelkästään voitelen vuoan tuollaisella suihkutettavalla vuokaspraylla. Tavallinenkin rasva käy. Pohjalle on kuitenkin leikattava leivinpaperista pohjan kokoinen ympyrä, jotta kakkupohja lähtee irti vuoasta.


Tähän tyyliin. Ja tuo siis toimii. Kakkupohja on aina irronnut vuoasta vain kääntämällä vuoka ympäri. Korppujauhot eivät siis ole välttämättömät. Jos et halua tuota leivinpaperia tuonne pohjalle, niin silloin kannattaa korppujauhottaa vuoka.


Tähän ohjeeseen ei siis tarvita desimittoja, vain kaksi suurehkoa ja samankokoista juomalasia. Nuo ikean on aika hyvät ;) Kunhan ovat siis samankokoiset.


Riko toiseen lasiin munat. Määrä riippuu siitä, minkä kokoisen kakun teet. Itse tein tässä viiden munan kakkupohjan, rikoin siis viisi munaa toiseen lasiin. Laita toinen tyhjä lasi munalasin viereen ja kaada siihen saman verran sokeria kuin toisessa lasissa on munia.


Kaada pelkkä sokeri vatkauskulhoon odottamaan.



Ota se tyhjä sokerilasi taas siihen munalasin viereen, ja laita siihen tällä kertaa jauhot. Ensin vehnäjauhoja / gluteenittomia jauhoja noin kaksi kolmasosaa, yksi kolmasosa perunajauhoja ja 2 tl leivinjauhetta. Jos teet vain muutaman munan kakun, yksi tl leivinjauhetta riittää. Sekoita jauhot lusikalla keskenään, ja jätä ne hetkeksi odottamaan.


Kaada kananmunat sokerin joukkoon, ja vatkaa ne kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Tämä on yleensä se ratkaisevin vaihe, kun ei jakseta vaahdottaa tarpeeksi kauan. Vaahto on tarpeeksi kovaa, kun vatkaimella tehty kuvio jää näkymään pinnalle. Jos olet epävarma onko vaahto tarpeeksi kovaa, vatkaa vielä hetki ;)


Kivat työvälineet tekevät leivonnasta vieläkin hauskempaa :)


Kun munavaahto on valmis, siivilöidään jauhot varovasti joukkoon. Käytä sekoittamisessa nuolijaa, jolla varovasti kääntelet jauhot vaahdon sekaan.


Kaada valmis taikina voideltuun/korppujauhotettuun vuokaan, ja paista uunissa alatasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia.



Kannattaa aina kokeilla esim. grillivartaalla, että kakku on varmasti kypsä. Työnnä tikku kakun sisään, ja jos se on puhdas ja kuiva, on kakkupohja valmis :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti