lauantai 1. elokuuta 2015

Laivakakku

Veljenpoikani fanittaa suuresti merirosvoja, ja etenkin tuota Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot sarjaa. Ohjelmassa Jakella on laiva nimeltään Tyrsky, ja tuli toive voisinko tehdä Tyrsky-kakun. Kovin montaa muotokakkua en ollut vielä tehnyt, mutta lähdettiin yrittämään. Lopputuloksesta tuli ihan hieno, ja ainakin 3-vuotias synttärisankari taisi olla tyytyväinen ;)


Paistoin kakkua varten levykakkupohjia kolme kappaletta. 



Tein kolme eri täytettä: maitosuklaatäytteen, valkosuklaatäytteen sekä vadelmatäytteen. Kaikkien täytteiden ohjeet ovat Kinuskikissan sivuilta. Kostutukseen käytin vaniljasokerilla maustettua maitoa.

Maitosuklaatäyte:
4 dl vispikermaa
200 g tuorejuustoa
260 g suklaata (Fazerin sininen)

Valkosuklaatäyte:
2 ½ dl vispikermaa
200 g vaniljarahkaa
130 g valkosuklaata
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Ohje kumpaankin suklaatäytteeseen: Sulata suklaa mikrossa ja jätä sivuun jäähtymään. Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää kerman joukkoon tuorejuusto/rahka. Sekoita tasaiseksi. Lisää seokseen hieman jäähtynyt suklaasula, sekä vaniljakreemijauhe ja sekoita taas tasaiseksi.

Vadelmatäyte:
2 ½ dl vispikermaa
100 g vaniljarahkaa
200 g vadelmia
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Jos käytät ulkolaisia pakastevadelmia, niitä pitää keittää ensin noin 5 minuuttia kattilassa. Jätä vadelmat hetkeksi sivuun jäähtymään. Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää rahka joukkoon. Lisää jäähtynyt vadelmasose sekä vaniljakreemijauhe, ja sekoita tasaiseksi.


Hahmottelin ennen kakun täyttöä laivan muotoa pohjapaloista, ja kokosin kakun sitten suoraan tarjoilualustalle. Leikkelin vielä sivuja hieman parempaan muotoon. En uskaltanut tehdä kakusta yhtään korkeampaa, sillä kakku oli saatava kuljetettua autolla toiselle paikkakunnalle. Kakusta tuli nytkin jo aika korkea, ja pelkäsin sen romahtavan jos olisi ollut yhtään korkeampi. Päällystin koko kakun voikreemillä.


Halusin kakun pintaan aidonnäköistä puukuviota, joten ostin kakkua varten tuollaisen PME:n kuvioalustan. Se oli hyvä ostos, sillä kakkuun tuli heti enemmän eloa sileään massaan verrattuna. Eli ensin siis kaulitaan sokerimassa litteäksi levyksi, jonka jälkeen kuvioalustalla painellaan puukuvio massan pintaan.


Vetelin vielä lisäksi viivoja, jotta pinta näyttäisi "laudoitetulta".



Keltaisesta sokerimassasta vielä nuo reunukset, alkoi näyttämään jo aika kivalta :)


Olin tehnyt sokerimassasta pari päivää aiemmin kuivumaan koristeita kakkua varten. Kaikki koristeet olen tehnyt vapalla kädellä sokerimassasta muotoillen, muutamaan koristeeseen piti laittaa hammastikkuja tukikepeiksi.



Purjetta en lähtenyt tekemään sokerimassasta, vaan tein sen askartelukartongista leikkaa ja liimaa- tyylillä. Mastona on ihan grillitikku.


Tällaisena kakku lähti juhlapaikalle, loput koristeet laitoin paikoilleen vasta juhlapaikalla.





Jake sekä papukaija ovat muovisia leluja, jotka jäivät sitten muistoksi päivänsankarin leikkeihin :)




1 kommentti:

  1. Moi. Mistä olet ostanut tuon puunsyykuvio muotin...netti tarjosi hinnaksi vajaa 3€ mutta muut kulut niin että 25€ olis tullut hintaa

    VastaaPoista